Kyläosastot sekä VeVe:n jaostot järjestävät erilaisia kerhoja, joissa kyläosasto saattaa omille jäsenilleen antaa alennusta osallistumismaksusta tai VeVe:n jaoston järjestäessä mahdollinen jäsenalennus koskee kaikkia jäseniä. Hinnoista ja mahdollisista alennuksista on tieto tapahtumien ilmoittautumisohjeissa.
Oikeus osallistua eri lajien virallisiin kilpailuihin
”Ns lisenssiurheilijan” on oltava seuran jäsen. Jäsen lunastaa kilpailulisenssin VeVe:n lalijaoston kautta ja kuuluu siten myös lisenssiin sisältyvien vakuutusten piiriin. Kilpailuihin ilmoittautumisesta lajijaosto antaa tarkemmat ohjeet.
monia kilpailuja järjestetään myös avoimina, jolloin osallistua voi ilman lisenssiä tai jäsenyyttä. Näitä kisoja ovat esimerkiksi lasten ”cup-kisat” mm maastojuoksussa, hiihdossa, yleisurheilussa, suunnistuksessa jne. Samassa kilpailussa saattaa olla myös seuran tai kyläosaston mestaruuskilpailut ”sisäisinä kisoina, tällöin mestaruuspalkinnot jaetaan luonnollisesti ko seuran/osaston jäsenille, mutta avoimessa kilpailussa kyllä aina ulkopuolinenkin voittaja saa palkinnon vaikkei seuramestaruutta tulekaan.
Seuran retket, matkat ja muut tapahtumat voivat olla hinnoiteltu jäsenhinnoilla ja ulkopuolisten hinnoilla.
Seuran jumpat, vaellukset ym yhteistapahtumat ovat luonnollisesti jäsenille tarkoitettuja ja jäsenten järjestämiä.
Vähintään viisi vuotta jäsenenä olleet saavat Vehkalinnan palveluista (pl sulkapallovuorot) 20% alennuksen hinnaston mukaisista hinnoista.
Jäsenet voivat tulla palkituksi seuran tai kyläosaston myöntämällä kunnianosoituksella.
Ajoittain voi seuran lajijaostoilla olla neuvoteltuja alennussopimuksia joihinkin ostoihin mm urheilun erikoisliikkeissä. Nämä alennukset ovat ko lajijaostolla ja kauppiaalla tiedossa ja ovat tarkoitettuja jäsenille.
Sijainti / Ilmoittautuminen / Ilmoittautuneet Radat: Rata Pituus Taitotaso (kilpailusarja) A 4,9 km 16+ B 3,3 km 13-15 C 2 km 10-12 Harjoituksen tavoite Rastityöskentely harjoitus. Tavoitteena sulava suunnistaminen rasteille asti. Mitä rastinotossa...
Sijainti / Ilmoittautuminen / Ilmoittautuneet (Sijainti julkaistaan maanantain 29.5 aikana) Harjoitus sopii toteutettavaksi niin aerobisena kuin anaerobisena. Varusteinfo: Metsään soveltuva jalkine Kompassi Harjoituksen kesto n. 60min