Markku Seppä 1943 – 2024
Markku Allan Seppä
22.8.1943 – 24.1.2024
Vehkalahden Veikkojen puheenjohtajana vuosina 1994 – 2007 toiminut Markku Seppä
saatettiin viimeiselle matkalleen 17.2. Ristiniemen kappelissa. Häntä saattamassa oli
omaisten lisäksi Puolustusvoimien virallinen delegaatio, entisiä työtovereita, monien eri
yhdistysten toimijoita ja lukuisia Vehkalahden Veikkojen jäseniä ja kolme puheenjohtajaa.
Markusta tuli VeVe:n mies seitsemänkymmentä luvun lopulla, kun hän sai siirron
Reserviupseerikouluun. Suunnistusjaoston puheenjohtajuuden hän otti -84 ja koko seuran
puheenjohtajuuden kymmenen vuotta myöhemmin. Markku toimi Jukolan viestin kilpailun
johtajan vaativassa tehtävässä Vehka-Jukolassa 1992 ja Salpa-Jukolassa 2011, sekä
lukuisissa SM-suunnistuksissa vuosien varrella.
Markku näytti esimerkkiä monissa talkoissa aivan loppuun asti: Pyydettäessä ensimmäisenä
paikalla ja hoidetaan homma nurisematta ja valmiiksi asti. Hänen usein toistamansa lause
on perintö, joka meidän veikkolaisten tulee muistaa:
“Yksin kukaan ei ole mitään, mutta yhdessä ja hyvässä hengessä tekemällä saadaan vaikka
mitä aikaiseksi ja päästään parhaimpaan mahdolliseen lopputulokseen!”
Vehkalahden Veikkojen koko seurayhteisö ottaa lämpimästi osaa omaisten suruun.
Kiitos kaikesta Markku!