Kotka-Jukolan 2022 tai 2023 hakemus on jätetty

Tervehdys,

Vehkalahden Veikkojen ja Kymin Suunnistajien yhteishanke on ottanut edellisen viestini jälkeen monta askelta eteenpäin. Virallinen hakemus jätettiin alueen, liiton  ja Kaukametsäläisten käsitteltäväksi eilen illalla 31.10.2017.

Loppukesä ja alkusyksy on ollut kiireistä aikaa projektissa jo mukana oleville. On tehty maastokatselmusta omatoimisesti sekä Kaukametsäläisten teknisten arvioitsijoiden kanssa, järjestetty maanomistaja- ja sidosryhmäilta, hankittu maanomistajilta lupia (osittain kesken, n. 300 maanomistajaa) ja käyty neuvotteluita Kotkan kaupungin ja Cursorin kanssa. Lisäksi on suunniteltu kilpailukeskusalueen layouttia, suunniteltu liikennejärjestelyitä ja keskusteltu ympäristöviranomaisten ja metsästäjien kanssa.

Kotkan kaupunginhallitus antoi 23.10.2017 päätöksen 100 000 € arvoisesta tuesta hankkeellemme. Tuki voi olla materiaalia, työtä, rahaa tai kaikkea edellämainittua. Asiasta päätetään tarkemmin myöhemmin käytävissä neuvotteluissa.

Hakemuksessa esitimme alustavan organisaation johto- ja valiokuntien vastuupaikoista. Olemme löytäneet molemmista seuroista hyviä aktiivisia, osaavia ja yhteistyökykyisiä henkilöitä vaativiin paikkoihin. Kilpailun johto-organisaatio rakentuu sekä kokeneista konkareista että muutamasta nuoremmasta asiansa osaavasta tulevaisuuden tekijästä. Paikat on pyritty täyttämään tasapuolisesti molemmista järjestäjäseuroista huomioiden henkilöiden kokemus, halukkuus ja sitoutuminen monivuotiseen projektiin. Minulla on täysi luottamus nyt valittuihin henkilöihin että projekti hoidetaan kunnialla loppuun. Organisaatiokaavion muut n. 60 ryhmänjohtajan paikkaa laitamme ”sisäiseen hakuun” ensi kesänä jos järjestelyoikeus ratkeaa eduksemme. Lisäksi avoinna on vielä 2-3 valiokuntapaikkaa.

Lopuksi haluan antaa suuret kiitokset tämänhetkiselle projektiryhmällemme, joka on käyttänyt jo kymmeniä tunteja asian valmisteluun. Kiitos myös jo tässä vaiheessa maanomistajille, jotka ovat antaneet alustavan suostumuksen maaston käytöstä mahdollisen Jukolan viestin käyttötarpeisiin.

Hyvää syksyn jatkoa ja toivotaan parasta hankkeen etenemiselle.

Ari Kukkonen