Kymenlaakson NRC:n Finaali 22.8 Onkamaalla
Kymenlaakson Nuorten RastiCupin finaalit suunnistetaan maanantaina 22.8 Onkamaalla. Mukaan on ilmoittautunut 120 nuorta, alle 18v, suunnistajaa. Joissakin sarjoissa kokonaiskilpailu on jo ratkennut mutta on myös sarjoja joissa voi tapahtua mitä tahansa.
Myös seurojen välinen koitos on vielä auki. Mikä seura vie tänä vuonna seurapisteiden turvin Kymenlaakson voiton? Mahdollisuuksia on järjestävän seuran VeVe:n lisäksi ainakin Kouvolan Suunnistajilla. Ja miksi ei myös Kymin Suunnistajat onnistuessaan tahoillaan voisi voittoon yltää. Kamppailu on siis kovaa.
Kilpailut viedään läpi maastossa jossa FIN5 eliittisarjat pyörähtivät ja sitä ennen maastossa on suunnistettu joskus 1980-90 luvun taitteessa. Maasto on siis uutta aluetta eikä siitä ole kokemusta muilla kuin ratamestarilla ja rastien viejillä. Radat maastoon on loihtinut VeVen suunnistaja Lari Takanen, joka ratamestityössään on pyrkinyt käyttämään hyödyksi maaston parhaita osia. Suunnittelussa lähtökohtana on ollut tehdä kaikille sopivan haastavia ratoja, tarjota helppoa osuutta sekä vaatiaviakin rastivälejä tarkoine rastipisteineen.
Kilpailuiden ohessa suunnistetaan myös Kymen Kuntorastit. Kuntosuunnistuksen radat ovat niin ikään VeVen suunnistajan Samu Heiskan käsialaa. Kannattaa siis hyödyntää kuntosuunnistusmahdollisuuttakin. Ratoja on 4 eritasoista. Karttamaksu 5€.
Lähtöajat ja alustavat kilpailuohjeet löytyvät kisasivuilta. Lopulliset kilpailuohjeet ovat luettavissa info/tulostaululta kilpailukeskuksessa.
Tervetuloa paikan päälle vaikka yleisöksi nuoria suunnistajia kannustamaan!