Yleisurheilukauden päätöstilaisuus 10.10.2015
Vehkalahden Veikkojen yleisurheilukauden päätöstilaisuus järjestetään Vehkalinnassa lauantaina 10.10. klo 16.00 alkaen. Tilaisuudessa palkitaan seuran mestaruuskilpailuihin osallistuneet (kaikki palkitaan) sekä kauden aikana ansioituneet urheilijat.
Ansioistaan palkittujen kohdalla kriteerit ovat samat kuin viime vuonna eli palkitaan SM-mitalistit, SM-kisoissa 10 parhaan joukkoon sijoittuneet, tilastopajan kauden kärkituloksissa 10 joukkoon sijoittuneet sekä seuraennätysten tekijät. Lisäksi jaetaan tsempparipalkinto /-palkinnot jaoston valitsemille urheilijoille sekä parhaan nuoren yleisurheilijan palkinto.
Vehkalahden Veikoilla on tällä hetkellä yli 100 yu-lisenssin haltijaa, ja ettei kenenkään tulos jäisi huomioimatta palkittavia listatessa, niin kaikkia Veikkojen lisenssillä urheilevia aikuisia, nuoria ja lapsia pyydetään toimittamaan jaoston taloudenhoitajalle, Aino Satamalle, viimeistään 30.9. kulukorvauslomake (materiaalisalkussa), johon on merkitty urheilijan tekemät viralliset tulokset kaikissa kauden kisoissa (1.1.2015 alkaen). Virallisia tuloksia ovat lähes kaikkien kilpailukalenteri.fi-sivustolle merkittyjen kilpailujen tulokset, eivät kuitenkaan Silja Line –seurakisojen tulokset.
Aino Satama
Huutokallionkatu 29
49400 Hamina
aino.satama@hamina.fi
Kulukorvauslomakkeella haetaan myös maksettuja osallistumismaksuja takaisin seuralta, joten merkitsettehän tulosten lisäksi myös maksetut osallistumismaksut ja tilinumeron huolellisesti lomakkeeseen.
Jaosto pyytää myös ystävällisesti huomioimaan, että mikäli kulukorvauslomaketta (tai tuloksia jossain muodossa) ei ole ilmoitettu jaostolle määräaikaan mennessä, niin jaostolla ei valitettavasti riitä resurssit urheilijoiden tulosten etsimiseen ja urheilijaa ei voida tulostiedon puutteen vuoksi palkita tämän ansioista.
Lämpimästi tervetuloa 10.10. klo 16 alkaen Vehkalinnaan juhlistamaan yleisurheilukautta 2015!