Haminan kaupunginjohtajan tervehdys
Haminan metsät kutsuvat
Te suunnistajat tiedätte, mitä metsä merkitsee niin liikunnan kuin myös henkisen virkistyksen kannalta. Koronaviruksen yksi hyvä seuraus on ollut se, että ihmiset ovat entistä enemmän alkaneet liikkua lähimetsissä ja vaellusreiteillä. Toivottavasti myös suunnistus on saanut uusia harrastajia. Lähes jokainen harrastus tarvitsee esikuvia, joita kansalliset ja kansainväliset kisat tuottavat. Kiitos teille SM-kilpailuun osallistujat.
Vehkalahden Veikot on mahtiseura, joka ottaa haasteita vastaaan. Seura tunnetaan kyvystä ja halusta järjestää kansallisia kisoja, viime aikoina nimenomaan suunnistuksessa. Taas kerran seura ja sen aktiivit ovat ottaneet haasteen vastaan. Ei epäilystäkään, etteikö tulisi hyvät kilpailut, mikäli se on järjestäjästä kiinni. Kiitos Suomen Suunnistusliitolle ja Vehkalahden Veikoille.
Suunnistajille menestystä ja elämyksiä Haminan metsissä ja kiitos kaikille talkoolaisille!
Hannu Muhonen
kaupunginjohtaja
Viimeisimmät kommentit