| Kilpailuohjeet 11.6.2008 |
|
KILPAILUOHJEET Säännöt Kilpailussa noudatetaan Suomen Suunnistusliiton sääntöjä ja järjestäjän antamia ohjeita. Toimihenkilöt Kilpailun johtaja Kirsi Fincke Kilpailun valvoja Leo Pernu, KaaRa Ratamestarit Simo Suutari Lähtö Pekka Fincke Maali Timo Väisänen Tulospalvelu Juhana Suurnäkki Ensiapu Suvi Turman-Virolainen Liikenne ja paikoitus Eero Posti Kuulutus Seppo Kuikko Tuomarineuvosto Veijo Riivari, puheenjohtaja Petri Kotro Ari Hietanen Kilpailukeskus Ampumarata-alue Kilpailukeskuksessa palvelee kahvila sekä makkaran myynti. Opastus ja pysäköinti Vt 26 ja Mt 371 risteyksestä Metsäkylän suuntaan. Ajoaika n. 15minuuttia. Pysäköinti kilpailukeskuksen läheisyydessä ja tien varressa. Etäisyys kilpailukeskukseen 100- 1100 m. Kartta Tulostekartta on muovikotelossa , mittakaava 1:10 000 vuodelta 2006 / 2007, käyräväli 5 m, koko A4/A5. Kartta on nähtävissä lähtöpaikoilla. Kartat kerätään pois maaliin tullessa ja palautetaan kuuluttajan ohjeiden mukaan viimeisen lähtijän lähdön jälkeen. Maasto Pääosin hyväkulkuista metsämaastoa, muutama harvennushakkuu hidastaa hieman etenemistä. Maasto on vaihtelevaa ja siellä on hyvä näkyväisyys. Osa rasteista on vaativia, oikea vauhti oikeaan paikkaan. Kielletyt alueet Karttaan kielletyiksi merkityillä alueilla liikkuminen on ehdottomasti kielletty. Kilpailumaastossa liikkuminen muulloin kun kilpailusuorituksen aikana on myös kielletty Sarjat, lähdöt, ratojen pituudet Lähtöpaikalle on matkaa 300 m, reitti on viitoitettu keltaisella nauhalla. Opastukset alkavat kilpailukeskuksesta. RR ja TR ratojen viitoitus yhtenäinen keltainen nauha (scantarp). Kilpailussa on kaksi RR – viitoitusta, jotka yhtyvät 4. rastilla. 4. rastilla on rastihenkilö varmistamassa, etteivät suunnistajat lähde rastilta väärään suuntaan. Suunnistajan oma RR on merkattu karttaan normaalilla yhtenäisellä RR merkinnällä, toinen RR on merkattu karttaan katkoviivalla. RR-radoilla oma viimeinen rasti. Rastipisteenä on suuri kivi, mikä on rapautunut ja muistuttaa jostain suunnasta pistekumparetta.
Kilpailumateriaali Kaikki kilpailijat käyttävät kilpailunumeroa. Kilpailunumero ja tarkistusliuskat ovat tulostaulun tuntumassa. Rastimääritteet ovat kartassa. Irrallisia rastimääritteitä ei ole. Leimausjärjestelmä EMIT-leimausjärjestelmä. Merkitse varmistuslappuun kilpailunumerosi. Tarkista EMIT-kilpailukorttisi toimivuus mallirastilla. Kilpailija EI PÄÄSE lähdöstä metsään muulla kuin lähtöluettelossa olevalla EMIT-numerolla tai infosta saadulla muutostositteella! Vuokrakortit infosta. Vuokrakortin hinta 4 euroa. Laina-EMIT-korttien palautus infoon, palauttamattomasta kortista veloitamme 50 e. Lähtö Ensimmäisen kilpailijan lähtöaika on klo 18.00. 4 minuuttia ennen lähtöä EMIT-kortin nollaus. 3 min – lähtöaikojen tarkistus. 2min - RR- sarjoille kartta ja opastus, muilla mallikartta, jossa K-piste merkittynä. 1min - RR-sarjalaiset saavat tutkia karttaa, 12-14 sarjat saavat ottaa kartan ja siirtyä lähtölinjalle. 16-18 sarjan kilpailija siirtyy karttatelineelle, kartan saa ottaa lähtöhetkellä. Kilpailija ottaa itse kilpailukartan lähtömerkin saatuaan. Kilpailija vastaa itse oikean kartan ottamisesta. Rastit Rastirakenteet ovat pääosin mallirastin mukaisia, mutta myös ns. ekopukkeja on käytetty aina kun mahdollista (leimasin kiinnitetty kaatuneeseen puuhun) Mallirasti on opaspaalun läheisyydessä, samoin Emit-nollain kortin toiminnan tarkistusta varten. Varmistakaa korttinne toimivuus, kortit ovat vanhenemassa! Maastossa on paljon lähekkäisiä rasteja. Muista tarkistaa koodit! Rastireitin rastit numeroitu RR1, RR2, RR3, jne. Maali Maali sijaitsee kilpailukeskuksessa. Viimeiseltä rastilta on viitoitus maaliin, viitoitusta on noudatettava. HUOM! RR-radoilla eri viimeinen rasti kuin muilla radoilla. Maalissa maalileimaus. Maalin jälkeen kilpailija siirtyy EMIT-tarkistukseen. Kilpailunumerot kerätään maalissa pois. Palauttamattomasta numerosta perimme 10 e. Keskeyttäneet Keskeyttäneet juoksevat normaalisti maaliin. Jos tämä ei ole mahdollista, on ehdottomasti ilmoittauduttava maalissa toimitsijoille. Tulokset Lähtöajat ja tulokset nähtävillä ilmoitustaululla ja Vehkalahden Veikkojen kotisivuilla www.vehkalahdenveikot.fi. Palkinnot Palkintojen jako alkaa heti tulosten selvittyä sarjoittain, noin klo 19.30 alkaen. Seuraa kuulutusta. H/D 8-9-10RR ja H/D 12TR sarjoissa jaetaan palkinnot kaikille matkaan lähteneille, muissa sarjoissa kolmelle parhaalle. Ensiapu Ensiapupiste päivystää kilpailukeskuksessa. Pukeutuminen ja peseytyminen Pukeutuminen maasto-olosuhteissa, peseytymismahdollisuutta ei ole. WC WC-vaunu on kilpailukeskuksessa. Lähtöpaikoilla ei ole WC:tä. Hyvää kilpailuonnea! Tervetuloa osallistumaan, kannustamaan ja viihtymään! Vehkalahden Veikot |





